Kultalevyrajat Suomessa

Tuntuu siltä, että keskustelu kultalevyrajoista nousee Suomessa aina säännöllisin väliajoin esiin. Nyt oli mennyt pitkään ilman aihetta, mutta Ylen popuutiset on kaivanut kultarajat naftaliinista pinnalle.

Suomen virallisen listan kokoajan Jake Nymanin mielestä kultaraja - 15 000 kpl - on Suomessa liian helposti saavutettavissa ja kun liian moni artisti saavuttaa kultamyynnin, niin kyseisen plakaatin arvostus laskee. Olen itse ajatuksesta ihan samaa mieltä; liian moni kultalevy varmasti nakertaa arvoa. Se, että raja saavutettaisiin liian helposti on puolestaan aivan uskomatonta puhetta. Asia on aivan päinvastoin. Kultarajaa ei todellakaan saavuteta ihan noin vain. Varsinkin, jos artisti ei tule ison yhtiön tai laulukilpailun kautta, niin kultaraja on päinvastoin aivan mielettömän työn, tuskan ja tuurinkin takana. Eikä isokaan yhtiö todellakaan mikään tae isoon myyntiin ole. Media on nykyään hyvin selektiivinen, isoihin ketjuihin saa hädin tuskin levyjä myyntiin, jos kyse ei ole suorasta Top40 -tuotteesta. Kyse on siitä, miten sinne Top-kerhoon päästään.

Viimeisten vuosien aikana Suomessa on kultarajaan yltävien julkaisujen määrä laskenut vakaasti, samaan aikaan, kun itse levyjen julkaisumäärä nousee. ÄKT:n sivujen kautta pääsee esimerkiksi tutkimaan tilastotietoa viimeisten vuosien myydyimmistä äänitteistä. Tilastoissa on otettu huomioon kultarajan ylittäneet tuotteet ja se lista kertoo paljon. Kultamyyjät (artistit) senkuin vähenevät ja puolestaan konseptilevyt tuntuvat olevan niitä, joita voidaan myydä todella paljon. Näillä konseptilevyillä tarkoitan Pikkuoravan, Smurffien, The Ratzzien ja vaikka Synkkien laulujen maa -kaltaisia levyjä.

Mistä sitten johtuu, että illuusio liian alhaisesta kultarajasta on olemassa? Yksi syy voi hyvinkin olla levy-yhtiöiden yleinen tiedostuspolitiikka, joka mielestäni on todella typerää ja itse tiedostutoiminnan uskottavuutta syövää. Yhtiöistä mielellään toitotetaan medialle, miten moni juttu myy kultaa, vaikka todellisuudessa kultarajaan saattaa olla vielä parikin tuhatta levyä matkaa. Lisäksi on hölmöä tiedottaa, jonkun levyn myyvän ennakkoon kultaa. Kuluttajat eivät ole koskaan ymmärtäneet, mitä tämä tarkoittaa. Kun jälleenmyyjät tilaavat levyä sisään liikkeisiin, niin sillä voidaan ylittää jo 15 000 levyä, vaikka yhytään levyä ei olisi myyty tiskin yli. Surullinen esimerkki oli popstars-bändi Indx, joka sai platinaa, vaikka floppasi aivan totaalisesti. Kun media ja jälleenmyyntiketju ns. käsittelevät pientä osaa artisteista isommin, niin niille usein käy myös myynnillisesti hyvin - ja tätä luonnollisesti taas ruoditaan lisää julkisuudessa. Tämän syklin ulkopuolella on uskomattoman paljon hienoja, lahjakkaita artisteja, jotka saavat tehdä aika kovaa ja pitkään duunia, että kultalevyjä ripustellaan seinille. Tai myydään ylipäänsä mitään.

Vertailun vuoksi. Ruotsi laski juuri kultarajaa 20 000 myytyyn levyyn, vaikka markkina on kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Moneen muuhunkin maahan verrattuna Suomessa on todella haastavaa myydä kultaa. En tosin toivo, että rajaa täällä laskettaisiinkaan, mutta minusta tämä alkanut keskustelu kannattaa lopettaa nopeasti.