Bändi & Brändi

Tästä aiheesta on puhuttu paljon ja monille varmaan nousee näppylöitä koko otsikosta. Pohtia kuitenkin kannattaa. Tommin hyvää pohdintaa täällä.

Nyt se alkaa.

Kuulin eilen Suomen äänitemarkkinoiden tilastolukuja maaliskuulta ja näin yrittäjänä niistä ei voi olla muuta kuin aika shokissa. Äänitemarkkinat tulivat viime kuussa edelliseen vuoteen verrattuna noin 27% alaspäin. Maaliskuun lukuja ei ole raportoitu vielä ÄKT:n sivulla, mutta eiköhän viralliset tiedot sinne pian tule. Nyt siis olemme tulleet siihen pisteeseen, jossa esim Tanska ja Ruotsi ovat olleet muutamia vuosia sitten. Kun kokonaismarkkinasta häviää lähes kolmannes, niin se on rajua, todella rajua. Helmikuussa markkinalasku oli kappalemyynnissä 15,3% ja euromääräisesti 16,2%. Kun maaliskuun lasku on vielä kovempaa, niin vakavaksi vetää.

Ei tämä kuitenkaan puun takaa tullut. Merkit ovat olleet ilmassa jo vuosia. Nyt on vaan totaalisesti pyrittävä miettimään toiminnan logiikka uudelleen. Toimepiteitä on tehty ainakin meillä jo jonkin aikaa. Keskittyminen talenttiin, ajan antaminen ja kokonaisvaltainen liiketoiminnan hallinta talentin ympärillä ovat ainoat mahdollisuudet selviytyä. Uudet tilastot olivat siinä mielessä merkittäviä, että en ainakaan itse muista näin dramaattista pudostusta olleen koskaan. Tämä varmasti toimii monelle myös viimeisenä herätyksen signaalina. Nyt näyttää myös siltä, että edes kotimainen repertoaari ei jaksa pitää markkinoita stabiilina; tämä on ollut aina Suomen suurin vahvuus, mutta ilmeisesti sielläkin dropataan aika pahasti. Perhana, ei ole helppoa, mutta täytyy vain uskoa omaan tekemiseen. Ei ole muita mahdollisuuksia. Onneksi usko ei ole vielä mennyt :-)

Gerd Leonhardin blogi

Kimmo Pekarille kiitokset kommenteista sekä hyvästä muistutuksesta Gerd Leonhardin blogiin. Siellä enemmän kuin kattavasti musiikkiin liittyvää aineistoa ja keskustelua. Gerd oli puhumassa viime vuoden Musiikki&Media -tapahtumassa ja taisi vaikuttaa aika monen alalla olevan ajatuksiin bisneksestä.

Saitilla on mm. linkki "Before The Music Dies" -nimiseen elokuvaan, joka vaikuttaa todella mielenkiintoiselta!

Levymyynti laskee USA:ssa

Kovin ovat alavireisiä nämä levyteollisuuden uutiset. Levymyynti senkun laskee USA:ssa - se nyt tuskin kenellekään mikään uutinen enää onkaan. Suunta on sama kaikkialla.

Sen sijaan tuossa pop-uutisten lyhyessä jutussa mainittu musiikkibisneksen antama selitys laskulle on jotenkin pelottava. Myynnin lasku johtuu kuulemma piratismista. Uutisessa ei mainita lähteitä ollenkaan, mutta kun juttu on Ylen uutisissa, niin kai siellä joku toimittaja on harjoittanut journalistista työtä.

Levyjen myynnin laskun syynä ei ole pelkkä piratismi. Se on yksi osa osa totuutta, mutta musiikkiteollisuus on itse ihan yhtä suuressa roolissa tässä laskevassa trendissä. Yhä kiihtyvä tarjonnan määrä ja äärettömän nopea hittikiertokulku tekee vaan tehtäväänsä, ei tässä sen kummemasta ole kyse.

Musiikin kuuntelu, seuraaminen ja käyttö on puolestaan koko ajan kasvamassa. Musiikki siis voi hyvin, bisnes niin ja näin. Minusta se on helvetin kiehtova tilanne. Meillä on kuitenkin mahdollisuus reagoida muutokseen.

Musiikki on aika hieno duuni!

Sain viikonloppuna mailiin kaksi biisiä uutta Stellaa. En kerro niistä vielä sen enempää, mutta kuuntelemisen jälkeen oli vahvasti sellainen tunne, että "tämä on se syy, miksi haluan tehdä tätä työtä". Siitä kannattaa päätellä jotain.

Kultalevyrajat Suomessa

Tuntuu siltä, että keskustelu kultalevyrajoista nousee Suomessa aina säännöllisin väliajoin esiin. Nyt oli mennyt pitkään ilman aihetta, mutta Ylen popuutiset on kaivanut kultarajat naftaliinista pinnalle.

Suomen virallisen listan kokoajan Jake Nymanin mielestä kultaraja - 15 000 kpl - on Suomessa liian helposti saavutettavissa ja kun liian moni artisti saavuttaa kultamyynnin, niin kyseisen plakaatin arvostus laskee. Olen itse ajatuksesta ihan samaa mieltä; liian moni kultalevy varmasti nakertaa arvoa. Se, että raja saavutettaisiin liian helposti on puolestaan aivan uskomatonta puhetta. Asia on aivan päinvastoin. Kultarajaa ei todellakaan saavuteta ihan noin vain. Varsinkin, jos artisti ei tule ison yhtiön tai laulukilpailun kautta, niin kultaraja on päinvastoin aivan mielettömän työn, tuskan ja tuurinkin takana. Eikä isokaan yhtiö todellakaan mikään tae isoon myyntiin ole. Media on nykyään hyvin selektiivinen, isoihin ketjuihin saa hädin tuskin levyjä myyntiin, jos kyse ei ole suorasta Top40 -tuotteesta. Kyse on siitä, miten sinne Top-kerhoon päästään.

Viimeisten vuosien aikana Suomessa on kultarajaan yltävien julkaisujen määrä laskenut vakaasti, samaan aikaan, kun itse levyjen julkaisumäärä nousee. ÄKT:n sivujen kautta pääsee esimerkiksi tutkimaan tilastotietoa viimeisten vuosien myydyimmistä äänitteistä. Tilastoissa on otettu huomioon kultarajan ylittäneet tuotteet ja se lista kertoo paljon. Kultamyyjät (artistit) senkuin vähenevät ja puolestaan konseptilevyt tuntuvat olevan niitä, joita voidaan myydä todella paljon. Näillä konseptilevyillä tarkoitan Pikkuoravan, Smurffien, The Ratzzien ja vaikka Synkkien laulujen maa -kaltaisia levyjä.

Mistä sitten johtuu, että illuusio liian alhaisesta kultarajasta on olemassa? Yksi syy voi hyvinkin olla levy-yhtiöiden yleinen tiedostuspolitiikka, joka mielestäni on todella typerää ja itse tiedostutoiminnan uskottavuutta syövää. Yhtiöistä mielellään toitotetaan medialle, miten moni juttu myy kultaa, vaikka todellisuudessa kultarajaan saattaa olla vielä parikin tuhatta levyä matkaa. Lisäksi on hölmöä tiedottaa, jonkun levyn myyvän ennakkoon kultaa. Kuluttajat eivät ole koskaan ymmärtäneet, mitä tämä tarkoittaa. Kun jälleenmyyjät tilaavat levyä sisään liikkeisiin, niin sillä voidaan ylittää jo 15 000 levyä, vaikka yhytään levyä ei olisi myyty tiskin yli. Surullinen esimerkki oli popstars-bändi Indx, joka sai platinaa, vaikka floppasi aivan totaalisesti. Kun media ja jälleenmyyntiketju ns. käsittelevät pientä osaa artisteista isommin, niin niille usein käy myös myynnillisesti hyvin - ja tätä luonnollisesti taas ruoditaan lisää julkisuudessa. Tämän syklin ulkopuolella on uskomattoman paljon hienoja, lahjakkaita artisteja, jotka saavat tehdä aika kovaa ja pitkään duunia, että kultalevyjä ripustellaan seinille. Tai myydään ylipäänsä mitään.

Vertailun vuoksi. Ruotsi laski juuri kultarajaa 20 000 myytyyn levyyn, vaikka markkina on kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Moneen muuhunkin maahan verrattuna Suomessa on todella haastavaa myydä kultaa. En tosin toivo, että rajaa täällä laskettaisiinkaan, mutta minusta tämä alkanut keskustelu kannattaa lopettaa nopeasti.

EMI aloittaa kopiosuojaamattoman digimyynnin

Ensin pahoittelut siitä, että blogi on ollut bloggaamatta liian kauan. Selityksiä: ensin tosi kova a-virus ja aivan poissa pelistä, sitten kone huollossa kolme viikkoa ja duunipäivän tiimellyksessä on vaikea löytää aikaa jne jne.

Tämän päivän Hesari uutisoi, että EMI aloittaa ensimmäisenä isoista levy-yhtiöistä kopiosuojaamattoman digitaalisen myynnin. Tämä ennakoi varmasti laajempaakin kehitystä ja kieltämättä paine tähän suuntaan on kova. Yleisesti on kyllä tunnustettu se, että suojukset eivät tee muuta kuin heikennä ostokokemusta ja aiheuta ongelmia jatkossa.

Samalla haluan kuitenkin esittää oman vaatimattoman mielipiteeni siitä, että laitevalmistajien puolella on iät ja ajat kehitetty erilaisia formaatteja, pidetty niistä kiinni ja koitettu saada se oman formaatti standardiksi. Olisi yleisen edun kannalta toivottavaa, että formaattien harmonisointiin pyrittäisiin laajemminkin. Tämä saattaa tosin olla olla liian iso unelma, mutta kuitenkin. Se on yksinkertaisesti turhauttavaa, että siällön täytyy olla aina vapaasti levitetävissä ja kaikilla muilla sisällön lähellä olevilla tahoilla on oikeus määritellä ehtoja.

Kaikesta huolimatta kopiosuojauksen poistuminen on minusta hyvä asia. Levyissä kopiosuojaus oli pelkkä farssi. Musiikin myynnissä on vihdoin aika keskittyä palvelun ja ostokokemuksen parantamiseen. Sitä kautta on tehtävissä myös hyvää liiketoimintaa.