Hesarin NYT-liite kirjoittaa tänään musiikkipalstallaan japanilaisbändistä, joka veti Tavastian täyteen. Kiihkeimät fanit olivat odottaneet klubin edessä pari päivää varmistaakseen eturivin paikat. Merimaakaan ei ollut vastaavaa nähnyt. Täytyy ihan rehellisyyden nimissä sanoa, että minullekin tuli tämä bändi ihan puun takaa. Keväällä kävin Tokiossa työmatkalla (tsekkaa viereinen kuva) ja siellä sain hieman oppia japanilaiseen pop-kulttuuriiin ja onhan ilmiö ollut nähtävissä täälläkin, mutta että täysi Tavastia - se on kova juttu monelle kotimaisellekin bändille!
Tämän täytyy olla todellista fanittamista, sillä Tavastia ei nyt niin iso paikka ole, että siellä ei kertakaikkiaan soittavaa bändiä näkisi. Nytin juttu on muutenkin jälleen kerran hyvä osoitus siitä, miten pirstaloituihin alakulttuureihin populaarikulttuuri hajoaa. On ihan oikeutettuakin heittää kritiikkiä esim levy-yhtiöiden suuntaan sitä, miten musiikkituotannossa ei osata reagoida uusiin ilmiöihin. On kuitenkin aivan äärettömän hankalaa koittaa omaksua kaikkia tyylisuuntia ja lähteä kaikilla alueilla operoimaan - varsinkaan niin, että pystyisi tuomaan markkinoille juttuja siinä vaiheessa, kun markkinoille pitää tulla. Nyt jos alkaisin äkkiä haalia japanin kulttuurista ammentavaa bändiä, niin olisin todennäköisesti auttamattoman myöhässä. On radikaalia ajatella, että jo kolmekymppisenä alkaa olla aikamoista kilpajuoksua koittaa seurata vaikkapa nuorisokulttuurissa tapahtuvia muutoksia. Tahti on mieletön, vaihtoehtoja on vähintään yhtä mielettömästi ja ennustettavuus on nolla.
Jotenkin täytyy vaan koittaa tehdä asioita, jotka tuntuvat oikeilta ja uskoa niihin. Ei ole vaihtoehtoja. Joskus se toimii ja joskus ei. Siinä mielessä maailma ei ole muuttunut. Lohdullista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti